Jäseneduista huolehtiva yhteistyövastaava Santeri

Aloittaessani opintoni tammikuussa 2016, muistan ensimmäisistä viikoista sen, että DOSin nimi nousi jossain yhteydessä nopeasti esiin ja heti kävi itselle selväksi, että olutiltoihin oli päästävä. Se projekti pääsi kuitenkin hukkumaan tapahtumarumban ja kaiken informaation alle, ja DOS-historiani alkoikin vasta syyslukukauden 2016 alussa osallistuessani oluen perusteisiin. Sen jälkeen olutiltoihin osallistuminen ei enää jäänyt taka-alalle, olin myyty. Olutillat olivat erilaisia tapahtumia, kuin mihin ensimmäisenä lukukautena oli tottunut. Toisaalta niihin kuului asiapitoista toimintaa ja uuden oppimista, mutta toisaalta sai myös nauttia olutta ja hassutella.

Aloin näihin samoihin aikoihin kiinnostua järjestötoiminnasta. Pikaisen pohdinnan jälkeen DOSin toiminta oli sellaista, mihin halusin mukaan ja syyskokouksen lähestyessä tulikin väsättyä hakemus kasaan. Eikä siitä mennyt aikaakaan, kun istuttiin uuden hallituksen kanssa Sohwissa pohtimassa pestijakoa tulevaa vuotta varten.

Omalle kohdalleni osui omasta toiveestani yhteistyövastaavan rooli. Kyseessä oli pesti, jota ei virallisena nimikkeenä seuran ensimmäisessä hallituksessa ollut, mutta jonka työpanokselle oli havaittu olevan kysyntää. Ennen hallituskauden alkua, kävimme yhteistyöpuolen toimintaa seuran ensimmäisen hallituksen varapuheenjohtajan kanssa, ja pestin osa-alueet alkoivat hahmottua jo paremmin.

Mitä nämä osa alueet sitten ovat? Kärjistetysti voisi sanoa, että sinun tulee solmia, uusia ja valvoa järjestön sopimuksia. Tosiasiassa työnkuva riippuu paljon tilanteesta. Sopimukset solmitaan lähtökohtaisesti pidemmiksi määräajoiksi, joten olettaen että sopimusehtoja noudatetaan, sinulle jää solmimis- ja erääntymispäivien välissä paljon aikaa, ettei pesti välttämättä tarvitse aktiivista toimintaa. Silloin meillä on tämän vuoden hallituksessa ollut tapana autella muita sektoreita omissa juoksevissa asioissaan. Jatkuvasti on kuitenkin oltava perillä omasta vastuualueestaan, minne on solmittu millainenkin sopimus? Milloin mikäkin sopimus erääntyy?

Itsellä on ollut huikean hauska ja opettavainen vuosi. Hallitusporukasta on tullut tiivis, ja olemme tehneet yhdessä paljon muutakin kuin töitä DOSin eteen. Itselle suurimpina kompastuskivinä ennen hallituskautta olivat organisointi- ja aikataulutustaidot. Niistä olen saanut oppia paljon menneen vuoden aikana, vaikka aina voikin oppia lisää. Vaikka välillä on ollut hetkiä, että hommat tuntuvat kasaantuvan, niin muusta hallituksesta on aina saanut apua, enkä vaihtaisi päivääkään hallituskaudelta pois.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA