Skip to content

Kevätjuhlahumua

DOSin kevätjuhlapäivä alkoi panimovierailulla Panimo Hiisille. Siellä pääsimme näkemään, missä Hiisin oluet pannaan, kuulemaan, mistä inspiraatio oluihin löytyy ja maistamaan, miltä Hiisin Pecko -olut maistuu suoraan tankista. Paikan päällä herkuttelimme myös Kemut pilsnerillä (4,5%) ja Hulluus mustikka sourilla (4,5%).

img_2529

img_2560

img_2537

img_2534

Ennen kevätjuhlintaa vielä kokoustettiin pikaisesti. Kokouksessa suunniteltiin jo ensi syksyn tapahtumia ja sumplittiin, josko kesäksi saataisiin järjestettyä epävirallisia dossilaisten kokoontumisia. Vielä ei kannata täysin jäädä kesälomalle DOSin toiminnasta, sillä luvassa on ainakin haalarimerkkikilpailu, jossa voittajalle on luvassa pientä kivaa olutaiheista palkintoa. Myös jäsenkysely tullaan järjestämään kesän alussa, johon vastaamalla voit vaikuttaa DOSin tuleviin tapahtumiin. Suunnitteilla on hieman isompikin reissu, kun DOS suuntaa ulkomaille taas syksyllä. Jos sinulla on toive kohteesta, jonne haluaisit päästä nauttimaan olutta, kerro meille ideasi!

Juhlan kunniaksi tällä kertaa iltaan sisältyi myös makunystyröiden aktivoimista ruoan ja oluiden yhdistelmillä. Illan aikana testattiin, kuinka karamellisoitu pekoni suklaakakun päällä, possu tai katkaravut toimivat erilaisten oluiden kanssa. Toimiviksi yhdistelmiksi todettiin mm. klassikko tumma saaristolaisleipä stoutin kanssa nautittuna ja Cloudberry Saison yhdistettynä suklaakakkuun. Illan olutkattaus oli seuraavanlainen:

img_2559

img_2517

Pyynikin käsityölaispanimo, Cloudberry Saison 4,7%

Pohjoisen hillalla viimeistelty marjainen, hieman pippurinen, hapan, raikas saison olut.

Mallaskuun Panimo, Oatmeal Stout 3,8%

Täyteläinen ja paahteinen Oatmeal Stout saa pehmeytensä kaurasta. Pehmeyden lisäksi kaura antaa ripauksen makeutta, joka ei ole stouteille tavanomaista. Tämän tumman oluen paksun vaahdon alle on saatu talteen kauran syvin olemus.

Top Fuel Beer Company, Hoplite Pale Ale 4,7%

Väri meripihkaisen punainen, tuoksussa havua ja greippisyyttä, maku katkeroinen.

Pyynikin käsityöläispanimo, Sunrice IPA 8,2%

Alkon 2016 käsityöläisolut valikoimaan valmistettu riisillä höystetty hedelmäinen IPA. Olut tehtiin meidän osakkaiden hääjuhlaa varten. Ja reseptiikan taustalla on kotipanimo K1P.

Panimo Hiisi, Iltavahvuus IPA 5,7%

Vihdoin päästiin maistelemaan myös DOSin kevätjuhlaolutta, josta äänestettiin aiemmin keväällä. Voittajaksihan nousi sitruksinen IPA, jonka Hiisi meille valmisti kevään aikana. Oluen nimellä muistetaan DOSin rahastonhoitajaa, joka heittää ylleen armeijan vihreät heinäkuun alussa. Olut juotiin illan aikana loppuun, mutta arvosteluja oluesta on luettavissa Untappd ja Pint Please -sovelluksista.

img_2547

img_2528

Kevätjuhlassa on myös perinteisesti valittu kunniajäsen. Tänä vuonna kunniajäsenyys myönnettiin ahkerasta osallistumisesta olutiltoihin myös aikaisempina vuosina ja aktiivisesta osallistumisesta iltojen aikana oluista keskustelemiseen. Kunniajäsenyys meni ansaitusti Oula Nurmiolle.

img_2542

Kevään viimeiset tapahtumat on nyt vietetty. Koko kesää ei kuitenkaan tarvitse viettää ilman hyvää olutta ja dossilaisten loistavaa seuraa, sillä kesä on täynnä mahtavia oluttapahtumia. Reilun kuukauden päästä on jo kesän ensimmäisen pienpanimotapahtuman aika, kun Olutsatama järjestetään 16.-17.6. Jyväskylän satamassa. Tapahtuman lipunmyynti alkaa perjantaina 12.5., eikä tapahtumassa tarvitse pelätä yksin jäämistä, sillä useampi dossilainen on varmasti suuntaamassa silloin satamaan. Pysy kuulolla ja vietä myös kesä dossilaisten seurassa!

img_2545